jaah.. nyt, kun kolmannen kerran näin tämän saman ”öisen elokuvan”, niin ajattelin että jaan sen nyt tänne.
”Harhailen kaupungilla. Yleisissä tiedotusvälineissä oli ilmoitettu epävakaista olosuhteista näinä päivinä, ja siis koko maailma tiesi, että jotain on meneillään. Jotain suurta, maat olivat sotatiloissa keskenään, isot valtiot kahnauksissa ja luonto oli kokonaan sekaisin. Myrskyt ja muut luonnonmullistukset olivat tuhonneet koko maailman laajuudelta koteja asuinkelvottomiksi, sähkökatkokset olivat normi. Tuhoja oli vaikeaa korjata, kun ei ollut ammattilaisia saati varoja sotatilojen takia. Lähes kaikki oli kortilla, maahantuonti ja maasta vienti oli pysähtynyt, koko maailmantalous seisoi.
Isot ja mahtavat, kuten Jenkit ja Venäjä, olivat tapetilla, joidenkin huhujen mukaan iso osa keskieurooppaa oli kokonaan savuavina raunioina. Meteoriitteja sateli maahan harva se päivä, ja sota tietysti pommeineen ja muine välineineen oli aiheuttanut ison tuhon.
Koko maailma oli kuin hullunmylly: aavekaupunki, jossa vallitsi kaaos, tulipaloja, autojen hälyttimet soivat, kaikki ikkunat oli rikottu ja ihmiset tappelivat ja tappoivat toisiaan.
Mieheni oli ilmeisesti jo aiemmin kuollut auto-onnettomuudessa kaiken sen hullunmyllyn keskellä, ja en tiennyt missä lapseni olivat, elossa tai kuolleita, todennäköisimmin poissa.
Harhailen pienen porukan keskellä, yrittäen löytää edes pienen paikan itselleni, jonne istua.
Sivussa näen, kuinka joku kaivaa paljain käsin maata, huutaen että tahtoo maan alle turvaan, hullun kiilto silmissään.
katson taivaalle, kun välähtää. Suuria tulipalloja sataa jossain kauempana, osuu maahan ja sinkoaa tonneittain maa-ainesta kilometrien päähän. Räjähdyksiä, kiljumista, kaaosta.
Katsoin taivaalle kuin hypnoosin vallassa.
Tunnen kuinka maa tärisee kun isoja kappaleita osuu siihen. Paineaalto lähemmäs osuneesta kappaleesta lennättää minut kauemmaksi, ja saan hädin tuskin henkeä. Siinä hötäkässä sain juuri ja juuri kiinni eräästä nuoresta naisesta, joka oli kanssani kävellyt, ja suljen hänet syliini, niin että olen osittain hänen päällään. Niinkuin se mitään auttaisi, ajattelin.
Saan vielä nostettua katsettani sen verran, että ehdin nähdä, kuinka taivaan peittää kokonaan tuli: kuin Aurinko itse olisi tullut Suutelemaan maata. Sen valo on niin kirjas ja kuuma, että tunnen kuinka ihoni sulaa päältäni, ja tunnen hirvittävää tuskaa. Hetken kuluttua on pimeää ja kylmää, enkä tunne mitään. olen kevyt ja tavallaan ”aineeton”.
Sitten herään omasta sängystäni.
Tällaisen unen näin siis ensimmäisen kerran about 5 vuotta sitten. Toisen kerran näin tämän unen n. 2,5 vuotta sitten, ja tosiaan, viimeyönä kolmannen kerran. Uni on ollut jokaisella kerralla täsmälleen sama, ja erilaista muihin uniini tässä unessa on aina ollut se, että mun iho on edelleen herättyäni pitkään sen tuntuinen, kun olisin ollut hyvin kuumassa, ikäänkuin auringonpolttama, vaikka siis olen ollut ihan omassa sängyssä, enkä lähelläkään mitään kuumaa..
Tunne herätessäni on kummallinen: olen aidosti hämmästynyt, että herään sängystäni, sillä juurihan minä kuolin kamalassa luonnonmullistuksessa tai sodassa.
Vaikka uni onkin ollut joka kerralla sama, niin toisella kerralla kun näin tuon unen, tajusin jossain vaiheessa, että tää on tapahtunut ennenkin. En siis tajunnut, että olen unessa, vaan unessa ollessani minulle tuli tunne, että olen kokenut tämän saman ennenkin, ja yritin muuttaa asioita. Unessa kiipesimme jonkunlaisen ostoskeskuksen/kaupan katolle, en tiedä miksi. Yritin toisella kerralla vakuuttaa kanssani kulkeneita että jos menisimme sinne sisälle, ja kokeilisimme löytää suojan, vaikka kellarin tms, mutta kuitenkin menimme katolle ja uni jatkui samana loppuun saakka.
Viimeyönä, tilanne oli sama taas, en tajunnut että olen unessa (niinkuin joskus unessa yhtäkkiä tajuaakin olevansa unessa) vaan tuli vahva dejavu tunne, vahvempi kuin edellisellä kerralla. Muistin naisen nimen, joka piti minusta kiinni. Tai ainakin osittain, en ole ihan varma oliko nimi Mariam, Marina, mutta se ei ollut se perus Maria kuitenkaan. Aika harvoin mulle jää mieleen mitään nimiä unista, ja vaikka jäisikin, niin usein ne unohtuu hetki heräämisen jälkeen, kuten aika iso osa unista muutenkin. Tää uni on sellanen, että muistan sen ihan niinkun se olisi tapahtunut mulle oikeasti, kaikkia yksityiskohtia myöden, joka on mielestäni kummallista.
Vähän, niinkuin vuonna 2011, Japanin isoa maanjäristystä edelsi tuskallinen tunne siitä, että JOTAIN kamalaa tapahtuu… se oli semmonen selittämätön tunne, ahdistus ja hermostuneisuus.. epävarmuus.. Sitä edeltävänä yönä näin unia lähinnä huutavista kiljuvista ihmisistä, jotka juoksentelivat tuskissaan ja kauhuissaan pitkin katuja, raunioita ympärillä ja jossain vaiheessa unta kaikki oli veden alla, ja jokapaikassa lillui hukkuneita ihmisiä.. creepy. Seuraavan vuorokauden tapahtumat olivat ielenkiintoisiet, sillä kun maanjäristys tapahtui, ja sitä seurasi tsunami, joka pyyhki kaiken altaan, alon miettiä uniani ja niiden merkityksiä ihan eri tavalla.
No mutta. Unethan ovat vain unia, eikö?
Jätän tämän leijumaan, jos joku tänne eksyy, niin jakakaa toki omia kokemuksianne.